Viisi vuosikymmentä

Niin ne vaan tulivat täyteen. Se on minulle jo aika paljon. En jymmärrä, missä tuo kaikki aika on tullut kulutettua. Itse asiassa työssä, työssä ja vielä kerran työssä. Jotenkin tuntuu, että ikää olisi jo vaikka toisille jakaa, koska muistot on jo 5 vuotiaasta, kun työn tekoon piti opetella aivan bisnesmielessä. Sitä ehtii paljon, kun aikaisin aloittaa.

Juhlat olivat elokuussa ja nyt sataa lunta. Ei vaan ole tullut präntättyä. Muistan juhlistukset kuitenkin kirkkaasti. Ensimmäinen otos tapahtui Pohjois-Karjalassa Kivivaaran lähimaisemissa. Harjoittelimme tulevien metsäkoneenkuljettajien kanssa puiden leimausta ja ylipäätään harvennusvoimakkuutta ensiharvennusmännikössä. Päivä oli teemaltaan; makkaranpaistoa ja jutustelua kahvinuotiolla tuorejuustokakun kera.
Tämä oli jo sinällään juhlaa, mutta superjuhlan siitä kuitenkin tekivät Eepi ampumalla kiväärillään kunnialaukaukset ja StoraEnson P. Kettunen laulamalla suoraan sydämeen, että oon kulkuriksi syntynyt mä vainen. Nainen, tämä tässä oli silloin otettu.
Illalla sitten Uimaharjussa taisin tehdä sultsinoita ja jotakin kalaruokaa. Eki ja Eepi tulivat Joensuun tuliaisineen. Ja ne lahjoivat mua, oli hajuvettä ja halauksia. Että, mie muistan tuonkin kuin eilisen päivän. Syötiin ja taidettiin siinä ottaa parit konjamiinitkin.

Toinen otos olikin sitten kotona Kymentakana. Suppean lähipiirini kanssa pistettiin pystyyn ns. juhlarääppiäiset. Vieraita oli kutsutta vain sukulaisia ja lähipiiriä. Väkeä oli noin puolensataa henkilöä, mutta ruokaa oli tehty ainakin sadalle hengelle. Tämä taito on peräisin äidiltäni, koska ruokaa piti olla aina varattuna kämpälliselle tukkilaisia tai muutoin vain satunnaiselle matkamiehelle ja niitähän ennenvanhaan piisasi.
Kilisteltiin maljoja ja mie innostuin puhumaan "juhlapuheenkin". Ohjelmaan kuului tietysti juhlaruokailu ja sitten sellainen "maalaiskolmiottelu" eli uinti, puinti ja nainti. Ei nyt sentään, vaan tällainen kolmen lajin koitos, jossa paras voitti omakseen sähkökiukaan. Kilpailulajeina olivat luontopolku kysymyksineen, tikanheitto ja löylynheitto. Kiuas meni Heinolaan Käkriäiselle.

Ja ei kahta ilman kolmatta. Viimeiset kekkerit pidin Arjanvaarassa lähinaapureille ja osalle sukulaisia. Oli aurinkoinen elokuunpäivä ja tarjoilut sekä seurustelu onnistuivat erinomaisesti ulkotiloissa.
Nyt on jäljellä muistot ja tietysti ihanat lahjat. Lahjasta aina muistaa sen antajan, koska se kuvastaa mielestäni myös sen antajaa. Kivoja olivat ja kiitoksella muistan kaikkia.

Paras lahja on kuitenkin se, minkä MINÄ voin itselleni antaa. Hiljaisen erämaan ja korvessa kuiskaavan tuulen. Sehän löytyy Puskurivaltiosta ja sen paikannimi on Arjanvaara. Bravoo.