lauantai 6. helmikuuta 2010

Minun ajatuksiani

Olen valon vanki tässä maailmankaikkeudessa. Mikään muu minusta ei ole niin tylsää kuin loppusyksyn harmaus, kylmä sade ja saappaisiin tunkeutuva röppö. Karjalainen retvakkuus on tuolloin tipotiessään ja ärhentelystäni saavat sivullisetkin kohtuullisen siivun. Lopun pimeän ajan käytänkin sitten nukkumiseen. Käyttäydyn kuin karhu, vaikka leijona olenkin.

Kevään korvalla kun pieraisen pihkatapin ulos, elämäni muuttuu auringon lapsen elämäksi, mikä tarkoittaa uuden luomista, täysillä ja railakkaasti. Siementä piilotetaan vakoon, kovassa sykkeessä, hikeä, verta ja kyyneleitä. Ympäristöni puhkeaa kukkaan, tuoksuihin ja kesän huumaan. Silloin minut hetkittäin valtaa sellainen vapaus, jota tunsin joskus lapsena, kun sain vain kävellä ahoilla ja kerätä mansikoita. Erilaisten kasvien kasvatuksesta on tullut minulle huumetta, vaikka teen elämässäni paljon muutakin. Toivottavasti viihdyt kanssani, todellakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti