sunnuntai 14. helmikuuta 2010

Kaipuuta polttavaa

Tulin justiinsa hiihtoretkeltä. Latu lähtee melkein rappusilta. On helppoa, kun voi heti laittaa sukset jalkaan ja lähteä suihkimaan. Ensin pitää kavuta aurauspenkalle ja siitä sujutella pihakoivikon läpi naapurin pellolle. Peltoa pitkin sitten kohti järveä. Pellolla on taas ollut elämää. Ensin on loikkinut jänis ja kohta on ketun jäljet. Kettu on käyttänyt latuani hyväkseen ja juosta vitkutellut suurimman osan matkastaan sitä pitkin. Välillä se on poikennut ladulta ja kaivanut pellon sängen näkyviin. Toivottavasti kaivaminen on tuottanut saalista.

Korjailen aina latuani varsinkin ojien ylitysten kohdalta. Lunta täytyy lisätä ja tampata. Ladusta tulee näin oikein hyvä ja hiihtäminen nopeutuu. Maantien ylityksessä tyyli on sukset jalassa kävelyä, ettei murskekivet naarmuttaisi suksen pohjia. Sitten on enää ohitettavana muutama järeä tervaleppä, joiden jälkeen aukeaa järven selkä. Järvi on suht´pikkuinen. Pituutta sillä on 14 km ja leveyttä ehkä keskimäärin 300 -600 metriä.

Järvessä on noin puolen kilometrin mittainen lahti. Lahti on ruohikoitunut reunoiltaan. Osmankäämien paksut kukinnot törröttävät valkoista lunta vasten näyttäen aika hassuilta. Nyt ei tuule juuri ollenkaan, on niin rauhallista ja hiljaista. Naapuri on aurannut lahden ympärille noin kilometrin mittaisen ns. hevosradan. Tämä on hyvä oivallus ravihevosien kouluttajalta.

Annan sukseni liukua pitkin aurattua paanaa. Tuolla on kylän ala-aste ja tuolla seurantalo. Aika on vaan niin toisenlainen, kuin mitä se oli silloin kun tänne kylälle muutin. Silloin oli vielä kyläkauppa ja postikin. Väkeä on poistunut ajasta ikuisuuteen jo lähemmäs sata henkeä ja se näkyy ja tuntuu kylän nykyelämässä.

Poikkean vielä hevosradalta vanhalle latu-uralle ja hiihdän sitä muutaman kilometrin kauemmas järvelle. Täällä alkaa mökkiläisten valtakunta. Pienet mökit törröttävät rantapenkoilla ja odottavat kesää ja lomalaisia. Kesällä täällä onkin toinen meininki. Kylän asukasluku kasvaa räjähdysmäisesti, rantasaunat tupruttavat savua ja grillituotteiden aromit kantautuvat pitkin järvenselkää.

Nyt alkaa tulla ladulle vettä ja on pakko kääntää sukset tulosuuntaan. Tämän talven vitsaus, että vettä on jään ja lumipeitteen välissä kymmeniä senttejä. Ohitan pienen saaren ja muistan aina ihmetellä sen puulajivalikoimaa. Saari sijaitsee keskellä järveä ja on kooltaan tuskin aarinkaan kokoinen. Silti siinä kasvaa kuusi, mänty, tervaleppä, harmaaleppä, hieskoivu, rauduskoivu ja raita. Lumivaippaan sonnustautuneina ja sulassa sovussa keskenään, vaikka ne kasvavat toistensa varpailla ja ympärillä.

Järven ympärillä kohoavia vaaroja täkäläiset kutsuvat vuoriksi. Tähän näkyvät Raja-, Huimalan- ja Tojkanderinvuoret. Lumen peittämät puut vasten sinertävää iltapäivän taivasta vasten ovat kyllä ilo silmälle.
Olen huomioinut, että valon määrä iltapäivän tunteina on lisääntynyt. Se on jotenkin selittämättömällä tavalla ihmeellinen tämä hetki, kun valo on vaihtumassa hämäräksi. Siinä on sanoin kuvaamatonta sinistä kirkkautta ja aina minulle tulee tuolloin tunne, että pitäisi päästä jonnekkin kauas, helvetin kauas, valon mukana. On niin ankeaa jäädä vaan maahan ja katsella, sekä tuntea syvää kaipuuta johonkin, kaukaisuuteen ja avaruuteen. Muistan tämän tunteen jo teinityttönä, kun katselin maaliskuisia auringon laskuja kotimökin rappusilta. Olin jo koko kevättalven seurannut auringon kulkua ikkunasta, että milloinka se katoaa metsänreunan taakse. Koti-ikkunaan näkyi myös järvi ja joka päivä piti seurata mihin kohtaan järveä tänään aurinko putoaa. Pitkän talven jälkeen viipyilevä pimeän tulo, se lyhyt hetki, teki tunteen, että pakko on päästä pois. Halusin jo tuolloin vangiksi tuohon pikkuiseen siniseen hetkeen, jotenkin luulin, että siinä olisi helpompi hengittää ja ennen kaikkea saisin olla sen vanki, mutta silti VAPAA. Nyt se tunne tuli taas ja kovempana kuin koskaan ennen. Tekee mieli lentää tuonne taivaan rantaan, mutta kiire tulee, ei ehdi millään, kun hämärä hävittää valon.

Huomaamattani olenkin jo tullut seunustan viereen, jota vasten sukseni nostan. Klapikori odottaa rappusilla, nostan sen mukaani ja ajattelen lämmittäväni saunan.

2 kommenttia:

  1. Varo heikkoja jäitä. Kuulemma paksun lumipeitteen takia kovat pakkaset eivät olekaan jäädyttäneet järviä kunnolla. Lahdessa just joku oli pudonnu jäihin, mutta päässy ryömimään maihin.

    VastaaPoista