Perunakuoppa

Lapsuuden kodissani perunakellari tai paremminkin perunakuoppa sijaitsi läheisen vaaran rinteessä n. 80 metriä kotitalosta, metsän keskellä. Kuopan tehtävänä oli säilyttää ruokaperunat syömäkelpoisina ympäri vuoden. Toki kuopassa säilytettiin erilaisia marjasäilykkeitä, suolasieniä sekä muita juurikasveja, kuten porkkanoita, lanttuja, nauriita ja punajuuria. Olipa isälläni, kalamies kun oli, kastematojakin säilöttynä mullan avulla omaan purkkiinsa. Kevätpilkillä ne olivat tarpeeseen, kun ei oltu kuultukaan mistään surviaisentoukista.

Kuoppa oli rakennettu lapiolla kaivamalla. Muodoltaan se oli suorakaiteenmuotoinen, kolme metriä pitkä sekä kaksi ja puolimetriä leveä ja miehenmitan korkea. Kuopan sisäreunoille oli lisäksi tehty muutama hylly kaivamalla soraa seinämästä. Näille hyllyille ladottiin marjamehupullot ja hillopurkit. Perunoille tehtiin omat laarinsa, joihin eri lajikkeet säilöttiin. Kuoppaan piti tietysti tehdä hirsistä laipio, jonka päälle laitettiin rutosti olkia ja heiniä, että pakkanen ei päässyt talvella pilaamaan satoa. Kuopassa oli lisäksi "piippu", jonka kautta lämpiminä aikoina ilma vaihtui ja sitä käytettiin myös perunasadon pudottamiseksi kuoppaan.

Perunoiden pudotuksessa apuna oli puusta tehty kapea kaukalo, johon ensin kaadettiin perunat laatikosta ja siitä ne valuivat iloisesti kopisten kuopan laareihin. Kulkureitiksi kuoppaan tehtiin ns. kuopansuu, josta kulkeminen kuopan sisälle tapahtui. Kuopansuun yläosaan tehtiin puusta kehikko sellaiseksi, että se pystyttiin sulkemaan laudoituksella. Lautojen päälle ladottiin kerroksittain olkea ja heiniä pakkasen estämiseksi. Kuopassa oli myös niskajaiset kattotuoleineen ja lopullisen silauksen rakennelmalle antoi hyvin tehty pärekatto. Katto ei kohonnut maanpinnasta metriä korkeammalle. Sadonkorjuun aikaan pellolla laatikoihin kerätyt perunat ajettiin hevospelissä kuopalle ja kipattiin "piipusta" sisään. Sadon käsittelyssä oli tärkeää, että säilytykseen ei päässyt rikkoontuneita perunoita. Laatukäsittely tapahtui pellolla siten, että hyvät ja ehjät eroteltiin nappulaperunoista. Nappulaperunat menivät lehmien suihin ja niiden kerääjinä toimivat nappulat eli minä. Isommat saivat kerätä isojo, komeita ja painavia perunoita. Sitten kun talvella perunoita haettiin kuopasta, piti erikseen lajitella säkkeihin kuorittavaksi tarkoitetut eli isot ja kuorineen keitettävät eli keskikokoiset perunat. Keväällä kuopassa lajiteltiin ns. siemenperunat uutta satoa varten ja tuotiin ne laatikoissa tupaan itämään. Osa perunoista syötettiin lehmille ja heinäkuussa kuoppa tyhjennettiin, siivottiin ja jätettiin tuulettumaan seuraavaa satokautta varten. Kuopan suu oli tällöin avoinna ja "piipusta" kaikki suuteet poissa. Mehut säilytettiin täällä myös kesällä, niin kauan kuin niitä riitti jano- ja ruokajuomaksi.

Talvella perunoita ei kuopasta haettu joka päivä. Sen esti etupäässä kovat pakkaset. Kuopan suuta ei passannut pakkasella avata, koska pakkanen olisi päässyt pilaamaan sadon. Siksi toimittiin niin, että perunoita haettiin silloin kun lämpötila lähenteli nollaa. Joulu teki poikkeuksen aikatauluihin, koska silloin piti olla parasta perunaa Karjanlanpaistin lisukkeeksi.

Eräänä talvipäivän aamuna äitini sanoi, että tänään teidän tyttöjen on haettava kuopasta perunoita. Lunta oli liki metri ja kuopalle ei ollut minkäänlaista avattua tietä. Kun päivä valkeni, piti lähteä tekemään suksilla latua kuopalle. Se oli tarkkaa hommaa, koska kyseessä oli vaaran rinne, ei nyt kovinkaan jyrkkä, mutta mäkistä maastoa kuitenkin. Ladusta piti tehdä hiukan normaalia leveämpää, että takaisin tullessa tasapaino ei pääse järkkymään. Kun latu oli kuopalle asti moneen kertaan kovetettu, tuli mieleen, että latuahan voi jatkaa vielä ylöspäin kolmisenkymmentä metriä, niin saa hyvän laskumäen samalla työllä. Mäkeen tuli kyllä useita hyppyreitä kivien takia ja yksi aika paha mutka juuri siihen kohtaa, missä vauhti kohosi huippuunsa. Mäkeä laskettiin sitten muutama kerta, mentiin syömään ja syömisen jälkeen piti lähteä hakemaan perunoita.

- Ottaakee kaksi säkkiä, toiseen isompii ja toiseen keskikokosii, evästi äiti. Me lähdimme suksilla säkkien ja sähkölampun kanssa. Taskuun mahtui aina myös Aromakessupussi ja tulitikut. Hiihdettiin kuopalle ja aseteltiin suksemme pystypuita vasten. Ensin piti kaivaa lumi pois kuopansuulta, sitten heinät ja oljet. Lopuksi poistettiin muovi ja laudoitus. Kuopasta hyökkäsi lämmin ilma ja perunoiden tuoksu. Kuoppaan lakeuduttiin kivirappusia. Nyt tarvittiin jo sähkölamppua. Tutkimme tarkasti oliko kuopassa sato säilynyt. Saattoi nääs joskus käydä niin, että hiirulaiset olivat löytäneet apajapaikan. Nyt ei ollut tuhoja ja me aloimme lastaamaan säkkejämme. Koska minä olin pienempi, minulla oli myös pienempi säkki. Siihen mahtui n. 15 kg ja siskoni säkkiin 20 kg. Sidoimme säkin suut narulla ja kapusimme lasteinemme kuopasta ulos. Kuopan suu suljettiin tiiviisti ja sitten olikin sätkien vuoro.
Siinä kessutellessamme juolahti mieleen, että kiivetään säkkien kanssa sinne mäen päälle saakka, mistä aamupäivällä laskettiin. Tavoitteena oli saada kunnon kyydit, kun selässä oli sopivasti lisäpainoa. Tuumasta toimeen, sukset jalkaan, säkki selkään ja kapuamaan vaaran rinnettä. Ei ollut heppoa, kun sukset lipsuivat ja pystyi sauvomaan vaan toisella kädellä. Lopulta olimme huipulla ja suunnittelimme laskutekniikkaa. Kuinka käyttää tasapainoa kun selässä oli kookas perunasäkki ja useat hyppyrit odottivat, entä se mutka...ja sankka metsä ympärillä.

Lopulta hurjuus voitti ja eikun mäkeen. Kaksi ensimmäistä hyppyriä meni loistavasti, mutta sitten paino jäi taakse, kun säkki nykäisi taakse päin. Hyppyri lähestyi ja kuin ihmeen kaupalla ei noutaja tullut. Siitä jatkettiin yhdellä suksella kohti mutkaa, sekin meni kyyryssä ja takakenossa, mutta pystyssä. Vauhti kiihtyi kiihtymistään ja talon kohdalle tullessa ei ollut mitään mahdollisuutta pysähtyä. Vasta 60 metriä talosta oli mahdollisuus topata. Kummatkin pysyimme pystyssä ja perunat säkissä. Naureskellen palasimme kotipihaan, jossa äiti jo odottikin ihmeissään. - Vaen kyllä on pelit, näätti jotta hevonen on karanna tallista, kun yhet vilahti ikkunan ohi.

Voin vaan kuvitella sitä mielialaa, jos niitä perunoita olisi pitänyt kaivaa yksitellen sieltä metrisestä hangesta.